Rautaoksidi on voinut piilottaa todisteita Marsin vedestä

Naapuriplaneettamme Mars. Kuva Nasa

Marsin pinnan peittävä rautaoksidi on voinut piilottaa alleen tärkeät todisteet planeetan vetisestä menneisyydestä. Kiviaineksen sisältämästä rautaoksidista johtuen Marsin pinnan väri on punertava.  Havainto on julkaistu Astrobiologia-verkkolehdessä.

Janice Bishop Nasasta väittää, että “Marsin elämän uskottavuus riippuu siitä oliko planeetan pinta nestemäisen veden täplittämä tuhansien tai miljoonien vuosien ajan”. “On mahdollista että tärkeä todiste, karbonaattien olemassaolo, on suurelta osin jäänyt huomaamatta.”.

Karbonaatit ovat mineraaleja, jotka tarvitsevat muodostuakseen suuren määrän vettä. Marsista on löytynyt muutamia karbonaattiesiintymiä. Tutkijoiden analysoitua samankaltaisia maapallolta löytyneitä kiviä, huomattiin että karbonaattikiviä peittävä ohut rautaoksidikerros voi estää näiden tunnistamisen.

Chris McKay Nasasta selittää, että “Huomasimme rautaoksidikerroksen sekä muuttaneen että osittain peittäneen karbonaattien spektriä”.

McKayn mukaan myös eräät kuivuutta hyvin kestävät syanobakteerit elävät maapallon aavikoilla kiven rautaoksidikalvon alla ja näin suojautuvat liialta ultraviolettivalolta . “Tämä selviytymismekanismi on saattanut olla tärkeässä roolissa, jos Marsin pinnalla aikoinaan oli elämää.”


Opportunityn viimeisenä kohteenaan jättikraatteri

Opportunity-kulkija Santa Maria -kraatterin äärellä. Kuva Nasa / JPL / Cornell, Marco Di Lorenzo, Kenneth Kremer

Marsin Opportunity-kulkija on päättänyt työnsä Santa Maria -kraatterin luona. Mönkijä jatkaa matkaa kohti suurta Endeavour-kraatteria, joka sijaitsee 6,5 kilometrin päässä. Santa Maria on leveydeltään 80-90 metriä ja syvyydeltään n. 9 metriä. Kulkija tutki kraatteria yhteensä kolme kuukautta tutkien etenkin sen kaakkoiskulmasta löytyneitä vesipitoisia sulfaatteja. Endeavourin halkaisija on peräti 22 kilometriä. Tutkijat ovat kiinnostuneita  kraatterista varsinkin siksi, että sen reunaharjanteilta on arvioitu löytyvän savipitoisia mineraaleja, joten tutkimus voisi tuoda uudenlaista tietoa vetisen Marsin menneisyydestä. Marsissa viettänyt Opportunity on yli seitsemän vuoden aikana ajanut jo lähes 27 kilometrin matkan. Opportunityn kaksoiskappale Spirit voi olla jo vioittunut toimintakyvyttömäksi, koska yli vuoteen siihen ei ole saatu yhteyttä.


Marsin etelänavalta luotain löysi suuren määrän hiilidioksidijäätä

Marsin etelänavalta (kuvan alareunassa) on löytynyt 30 kertaa enemmän hiilidioksidijäätä kuin mitä oli ennustettu. Kuva Nasa

Marsin etelänavalta on löytynyt ainakin 12 000 kuutiokilometrin verran hiilidioksidijäätä. Marsia kiertävä Mars Reconnaissance Orbiter -luotain teki tämän merkittävän havainnon. Se on melkein yhtä suuri määrä kuin koko Marsin nykyinen kaasukehä. Tulokset on  julkaistuna Science-lehdessä.

Tutkimusta johtanut Roger Phillips Southwestin tutkimusinstituutista kertoo, että ”Tiesimme jo entuudestaan, että siellä on pieni pysyvä hiilidioksidijääkerros, mutta tämä on noin 30 kertaa enemmän kuin mitä aiemmin on arvioitu”.

Merkittävintä on se, kun Marsin kiertoakseli jälleen muuttaa suuntaansa suuri osa tästä hiilidioksidista Phillipsin ryhmän mukaan voi vapautua ja paisuttaa planeetan kaasukehää.

Phillips uskoo, että ”Marsin hiilidioksidista on tällä hetkellä lähes puolet jäänä ja puolet kaasukehässä, mutta jonain toisena aikana se saattaa olla lähes kokonaan jäätyneenä tai lähes kokonaan kaasukehässä”. Voit lukea jutun Tähdet ja avaruus -lehdestä 4 tai 5/2011).

Aiheesta lisää JPL (englanniksi)


Yksityinen avaruusyritys haluaisi lähettää ihmisen Marsiin

Miehitetty lento Marsiin on paljon vaikeampaa toteuttaa kuin mikään tähän asti tehty avaruuslento. Kuva Nasa

Yhdysvaltalainen avaruusyhtiö SpaceX suunnittelee lähettävänsä miehitetyn avaruusaluksensa Marsiin.

Yhtiön perustaja ja toimitusjohtaja Elon Musk kertoi Wall Street Journal -lehdelle, että “Saamme luultavasti vietyä ensimmäisen ihmisen avaruuteen noin kolmessa vuodessa”,  “Uskon, että menemme myös Marsiin… parhaimmassa tapauksessa 10 vuodessa, huonoimmassa 15-20 vuodessa.”

SpaceX on yksi johtavampia yksityisiä avaruusalan yrityksiä. Nasa rahoittaa 75 miljoonaa dollaria avaruussukkulan korvaajan kehittämiseen. Yritys rakentaa myös Falcon Heavyä, joka on suurimpia kantoraketteja maailmassa. Nasa on myöa suunnitellut samanlaisia aikatauluja astronauttien lähettämiseksi Marsiin. Nasa aikoo siirtää yhä enemmän avaruusalusten ja kantorakettien kehitystä ja tuotantoa yksityisille yrityksille, joten tulevaisuudessa kysymykseen voi hyvin tulla myös marslennon osto.

Aiheesta lisää Physorg (englanniksi)


Marsin kaltaiset kappaleet olisivat synnyttäneet maapallon

Naapuriplaneetta Mars. Kuva Nasa

Mars on ehkä yksi aurinkokunnan alkuperäisiä planeetta-alkioita. Tuore tulos perustuu radioaktiivisten aineiden avulla tehtyyn iänmääritykseen ja se on julkaistu Nature-lehdessä.

tutkimukseen osallistunut Nicolas Dauphas Chicagon yliopistosta väittää, että “Maapallo muodostui Marsin kaltaisista alkioista, mutta Mars on pysynyt planeetta-alkiona. Se ei koskaan törmännyt muihin alkioihin eikä muodostanut niiden kanssa maankaltaista planeettaa”.

Ali Pourmand Miamin yliopistosta lisää “Luulimme, että aurinkokunnassa ei ole planeetta-alkioita tutkittavaksi, mutta kun tarkastelemme Marsia, tutkimme alkioita, jotka lopulta muodostivat maapallon”.

Tutkimus osoittaa Marsin muodostuneen erittäin nopeasti, vain 2-4 miljoonassa vuodessa aurinkokunnan synnyn jälkeen. Maapallo muodostuikin vasta 50-100 miljoonaa vuotta myöhemmin ja on melkein kymmenen Marsin massainen.

Voit lukea jutusta lisää Tähdet ja avaruus -lehdestä no 5 tai 6/2011


Uusi virtuaalinen 3D-kartta Marsista julkaistiin

Mikko Suominen ja Marko Pekkola / Tähdet ja avaruus

Kuvankaappaus Olympos Monsin huipulta World Wide Telescopen peruskartasta. Kuva WWT / Nasa

Microsoft on julkaissut yhteistyössä Nasan kanssa Mars-laajennuksen Microsoft  WorldWide Telescopeen.

Uusi lisäosio päästää käyttäjän tutkimaan Marsin pinnanmuotoja sekä topografiaprojisoituja huipputarkkoja MRO-luotaimen kuvia planeetan pinnalla.

“Nämä uskomattoman tarkat kartat mahdollistavat sen, että suuri yleisö kokee ja voi tutkia Marsia entistä paremmin”, luonnehtii Michael Broxton Nasan Amesista.

Nyt julkaistuun kuvavalikoimaan kuuluu 74 000 kuvaa Mars Global Surveyor -luotaimelta sekä 13 000 huippuerotuskyvyn kuvaa MRO-luotaimelta. Kaikesta huolimatta vasta pieni osa Marsin pinnasta on kuvattu huipputarkkuudella.

Marsin pintaa on päässyt tarkastelemaan aiemminkin kolmiulotteisena esimerkiksi Google Earthin tai Nasa World Windin avulla.

Worldwide Telescopen vahvuuksia ovat kuvien korkeussuhteiden projektioiden lisäksi esimerkiksi ohjelmassa vakiona oleva mahdollisuus 3D-näyttöön stereolasien tai kahtia jaetun näytön avulla.

Käyttäjä voi ohjelmassa valita, mitkä kuvatyypit haluaa näytölle kerrallaan. Lisäksi tarjolla on ohjattuja kiertoajeluja punaisen planeetan pinnalla.


Mars oli kauttaaltaan elämälle sopiva planeetta

Sakari Nummila / Tähdet ja avaruus

Mars on nykyisin kuiva planeetta, mutta eritoten 4 miljardia vuotta sitten kuva oli toisenlainen. Kuva Nasa

Mars oli noin neljä miljardia vuotta sitten kauttaaltaan elämälle sopiva vetinen planeetta. Ranskalaisten ja amerikkalaisten tutkijoiden löytö julkaistiin Science-lehdessä.

Tutkimuksessa käytettiin Marsia kiertävää MRO-luotainta, joka teki havaintoja Marsin pohjoisten alankojen kraattereista.

Tulokset perustuvat savimineraaleissa havaittuihin merkkeihin nestemäisestä vedestä. Aiemmin kyseisiä mineraaleja oli löydetty naapuriplaneettamme eteläisistä osista. Tämä on ensimmäinen kerta, kun vastaavia merkkejä havaittiin olevan myös pohjoisessa.

“Voimme nyt sanoa, että vesi muutti planeettaa globaalissa mittakaavassa noin neljä miljardia vuotta sitten”, kertoo tutkimusta johtanut John Carter Pariisin yliopistosta.

Lukuisat aiemmat tutkimukset ovat kertoneet Marsin vetisestä menneisyydestä. Niissä kyse on kuitenkin pääosin ollut myöhempinä aikoina virranneesta vedestä, lyhyemmistä märistä jaksoista tai selvästi happamammasta tai suolaisemmasta nesteestä.

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)


Merkittävä karbonaattilöytö – Marsissa on ollut ei-hapan, vetinen alue

Sakari Nummila ja Marko Pekkola / Tähdet ja avaruus

Comanche-niminen kivialue, josta historiallinen karbonaattilöytö tehtiin. Kuva Nasa

Eräästä Spirit-marskulkijan tutkimasta kivipaljastumasta on löytynyt suuri määrä karbonaattia, joka liittyy ei-happamaan ja vetiseen ympäristöön.

Havainnon perusteella ainakin tällä Marsin alueella on voinut olla elämälle sopiva ympäristö.

Poikkeuksellisen merkittävä löytö tehtiin, kun tutkijat analysoivat tarkemmin Spirit-marskulkijan vanhoja mittauksia Comanche-nimisestä kivialueesta. Tulokset vaativat neljä vuotta kestäneen analyysin ja ne julkaistiin kesäkuun alun Science-lehdessä.

Jo entuudestaan on tiedetty useiden eri tulosten perusteella, että Marsissa on muinoin ollut suuri määrä nestemäistä vettä. Aiemmat havainnot kuitenkin viittasivat erittäin happamaan ja siten mahdollisesti elämälle vihamieliseen nesteeseen.

Nyt havaittu karbonaatti vaatii sen sijaan muodostuakseen nestemäistä ja nimenomaan ei-hapanta vettä. “Tämä on yksi kulkijoiden tärkeimmistä löydöistä”, kommentoi marskulkijoiden päätutkija Steve Squyres Cornellin yliopistosta.

Merkittävä karbonaattiesiintymä paljastaa suoraan, että olosuhteet ovat voineet olla suosiollisia elämälle kyseisessä paikassa. (Aiheesta lisää seuraavassa Tähdet ja avaruus -lehdessä)

Aiheesta lisää Nasa (englanniksi)


Brian Toone: törmäykset aiheuttivat Marsiin sateita ja tulvia

Sakari Nummila / Tähdet ja avaruus

Marsin pohjoisilla alueilla oli muinaisuudessa kokonainen meri. Kuva Nasa

Coloradon yliopiston Brian Toonin mukaan muinainen Mars on saattanut olla paljon oletettua kylmempi paikka. Ammoiset veden esiintymiset Toon selittää törmäysten seurauksina.

Nykyisin naapurimme on jäisen kylmä planeetta. Veden tiedetään kuitenkin muinoin virranneen Marsin pinnalla, ja siksi tutkijat ovat uskoneet punaisen planeetan olleen aikoinaan paljon nykyistä lämpimämpi.

Korkeampaa lämpötilaa on yritetty selittää paksulla Marsin kaasukehällä ja sen aiheuttamalla kasvihuoneilmiöllä. Paksukaan kaasukehä ei kuitenkaan Marsin tapauksessa välttämättä pysty nostamaan lämpötilaa riittävästi.

“Olemme käyttäneet 30 vuotta kasvihuoneilmiöön, mutta emme silti ole ratkaisseet ongelmaa uskottavasti”, Toon kertoo Astrobiology-lehdessä.

Nyt selitystä muinaiselle vedelle haetaan komeettojen ja asteroidien törmäyksistä. Toonin mukaan ne voivat aiheuttaa useampia vuosia kestäviä sateita ja tulvia.

“Me tiedämme, että törmäyksiä tapahtui – pystymme näkemään siellä olevat kraatterit”, Toon kertoo. “On käytännössä mahdotonta välttää suurten vesimäärien ilmaantumista törmäysten seurauksina.” (Aiheesta lisää seuraavassa Tähdet ja avaruus -lehdessä no 5/2010).


Marsin talvi irrotti Phoenix-luotaimen aurinkopaneelit

Mikko Suominen / Tähdet ja avaruus

Phoenix MRO-luotaimen kuvaamana vuonna 2008 (yllä) ja 2010 (alla), ennen ja jälkeen Marsin talven. Kuva Nasa / JPL-Caltech / University of Arizona

Marsia kiertävän MRO-luotaimen kuvat paljastivat, miksi Phoenix-laskeutuja ei enää talven jälkeen ole vastannut yhteydenottoyrityksiin. Tuoreen kuvan perusteella näyttää siltä, että Marsin pohjoisen pallonpuoliskon talvi on irrottanut Phoenixilta kokonaan ainakin toisen puolen aurinkopaneelit.

“Ennen ja jälkeen kuvat ovat dramaattisen erilaisia”, arvioi Michael Mellon Coloradon yliopistosta. “Laskeutuja näyttää pienemmältä ja vain osa muutoksista voidaan selittää pölyn kertymisellä sen päälle. Pölyn vuoksi luotain erottuu paljon huonommin ympäröivästä maastosta.”

Nasa arvioi jo etukäteen, että napa-alueelle laskeutunut Phoenix tuskin selviäisi alueen talvesta eikä laskeutujaa oltu siihen suunniteltukaan. Yhteydenottoa kuitenkin yritettiin varmuuden vuoksi viime kuukausina, jolloin valon määrä alueella kasvoi suuremmaksi kuin laskeutujan lopettaessa toimintansa marraskuussa 2008.

Phoenixin lisäksi myös Spirit-marskulkija on saattanut lopettaa lopullisesti toimintansa talven vuoksi. Marsin eteläisellä pallonpuoliskolla oleva Spirit oli huonossa kunnossa lähinnä sen päälle kertyneen pölyn vuoksi ja paikoilleen juuttuminen esti aurinkopaneelien kääntämisen parempaan kulmaan talvea varten. Viimeinen yhteydenotto Spiritiin saatiin maaliskuun lopussa eikä vähäisen valomäärän vuoksi seuraavaa odoteta ainakaan pariin kuukauteen.

Aiheesta Nasan sivuilla (englanniksi)

Laajempi kuva Phoenixin laskeutumisalueesta ennen ja jälkeen


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.